lauantai 2. maaliskuuta 2013

Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu?

Arvatkaas vaan kuka on totaali hurahtanut keltaiseen? Vielä pahemmin kuin edellisinä kevät kausina! Mini Rodinin Pico takki, vaikka meille ei sellaista kotiutettukaan jäi himottamaan eniten värinsä puolesta. Onneksi poitsulla on perinteinen kirkkaan keltainen sadetakki vaikka välikausi takiksi valikoitui sitten PoPin tumma aika hillitty takki. Typsyllä on välikausi varusteet vielä niin hyvässä kuosissa ettei uusille ole mitään perusteluita, nyyyyh. Tykkään tosi paljon kapea linjaisista farkuista ja chinoista lapsilla ja nyt himottaisikin vähän jopa samistella lasten kanssa vaikka meillä ei niinpaljoa samistelua ole harrastettukaan. Kirkkaan keltaiset farkut olisi hakusessa ja niitähän riittää.

Hennes & Mauritzin keltaiset farkut. Kuva: HM. 
Seppälän kirkkaan keltaiset farkut myöskin. Kuva: Seppälä
Lindexin hauskasti pastellisen limen väriset farkut. Kuva: Lindex. 

Onneksi näiden edullisten ketjujen vaatteista voi valita vaikka kahdet, budjetti antaa myötä. Kävin lounastauolla Seppälässä enkä olekkaan ennen tajunnut kuinka ihania pienten lasten vaatteita heillä on. Aivan syötävän suloista kolmio kuosia, värikkyyttä, raikkautta ja iloisuutta. Harmillisesti moni ihanin kuosi loppui siihen 86 kokoon, onneksi niitä voi ostella ystävien vauveleille kun omat ovat jo niin isoja sniisk. Sama vallitsee kyllä Lindexilläkin, aivan ihana Littlephant mallisto mikä kohta tulee myyntiin rajoittuu kai taas vain vauvoihin. Kyllä isommillekkin lapsille iloiset norsu ja kuumailmapallo kuosit passaavat, sanon minä!

Seppälän vauva mallistoa, aivan hurmaava! Kuva: Seppälä
Lindexin leggarit vauva mallistoa myöskin, ihanat! Kuva: Lindex

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti