perjantai 23. marraskuuta 2012

Skipedi hop


Muistan kun Skip hop tuotteet tulivat, ihastuin niihin ihan täysillä. Lapsimessuilla näin Skip hop lautassettejä haarukoineen ja olipas vaikeaa olla ostamatta. Juuri silloin ei ollut minkään sorttista tarvetta, kuten ei kerhorepuillekkaan. Sitten, ihan vähitellen niitä Skip hoppeja alkoi tunkemaan jokaisesta tuutista ja jokaisessa mallissa ja muodossa, oli koria ja pussukkaa ja matkalaukkua. Siinä vaiheessa alkoi tuntumaan, että ihan hyvä ettei niitä Skippareita meille sitten alettukaan hamstraamaan, kun kaikki olivat niitä jo ostaneet. Mutta kyllä se pöllö silti jäi jotain sävelmää soittelemaan tämän äidin sielun sopukoissa. Niinpä kun käväistiin ystävän ja lasten kanssa äskettäin Arabian kauppakeskuksen ihanan ihanassa Pieni ihminen kaupassa, mukaan tarttuikin Skip hopin pöllö astiastosetti. Kyllähän nuo hurjan suloisia ovat, vaikka ovatkin kärsineet inflaatiota. 


Tyttö tykkäisi kaikista eniten leppiksestä koska siinä on vaaleanpunaista. Ja poika ampparista koska se on menevän värinen. Se millä meille oikeasti olisikin tarvetta olisi kokoon taittuvat lelu ja tavarakorit. Noita koreja löytyi myös Pienestä ihmisestä ja jäinkin niitä mietiskelemään. 
Kuva: Lekmer.fi
Kuva: Lekmer.fi
Kuva: Lekmer.fi


Pyöreä suppilomainen esim apinakori voisi olla hauska eikä liian räikeä, toisaalta neliömäinenkin on tosi kätevä juuri muotonsa puolesta... ja onhan se pöllö tosi ihana. Ja kyllä nuo kylpypyyhkeetkin kovasti vetoavat vitsikkyydellään, tosin niille ei sitten muuten ole tarvetta, meillä on Hemtexin hauskat eläin huppupyyhkeet. Lahjoiksihan noita Skip hoppeja on aina mukavaa hankkia!

tiistai 20. marraskuuta 2012

Hahmovaatteita


Nyt tunnustan että olen hullaantunut! Nimittäin Metsolan uuteen Miina ja Manu kuosiin! Kuosi on oikein ihanan kirkas ja reipas ja on vaikea päättää hankkisinko paidan, haalarin vai mitä. Taitaa hankinta mennä lahjaksi kun harmillisesti noissa Miina ja Manu vaatteissa koot loppuvat jo 92. Miina ja Manu on meilläkin paljon luettu sarja ja vaikka ne jutut äidistä ovatkin vähän tylsiä, lapset tykkäävät.
Kuva: Lasten Metsola

Lasten vaatteissa näkyy paljon tuttuja sarja ja leluhahmoja ja osasta meillä tykätään hurjasti, osaa taas melkein inhotaan. Cars ja Angry Bird hahmot, prinsessat ja muut ovat mielestäni aika tylsiä ja jotenkin huolimattomasti tehdyn oloisia joskus. Kuten myös Muumi tuotteet, joita löytyy kyllä hienojakin. Annan periksi joillekin hahmoille mutta yritän kyllä ohjaillakin vähäsen lasten makua :-). Disneyn hahmoista en oikein tykkää paitsi niistä klassisista Mikki ja Minni jutuista sekä vanhahtavista Aku Ankoista. Minni tyyli on tytölle mieluinen ja äidillekin. Palloja, selkeitä perusvärejä ja rusetteja, sopii meille. 

Kuva: Lindex


Joskus hahmotuotteet saavuttavat aikasmoisen "kultti" suosion, kuten Lindexin Bamse vaatteet. Bamset ovat minustakin suloisia ja meiltä löytyy jo liian pieneksi käynyt vihreä collegetakki sekä yksi tunika ja yhdet kissatossut. Tykkään että Bamseen on yhdistetty reippaita ja kirkkaita raitakuoseja. Mutta vähän naurattaa kyllä joskus katsoa kirppiksellä, kuten tänään, kun pesussa haalistunutta Bamse tunikaa myydään 12 eurolla. Onhan Lindex kuitenkin edullinen vaatemerkki. Ja joskus edullisuus näkyy laadussa, vaikka ei kyllä tosiaankaan aina.

Kuva: Lekmer.fi


Olisi kyllä hauskaa kun sinne Prismaan tai Cittariin menee ostamaan jotain perustarviketta lapsille, vaikka juomapulloa, istuin koroketta jne, olisi vaihtoehtona muitakin kuin Prinsessat tai Cars. Kummatkaan kun eivät meidän sisustukseen istu. Eikä "brändittömiä" ole välttämättä edes saatavilla. 

Nextillä olen joskus nähnyt Pipsa Possu kuosisia mekkoja. Ne uppoaisivat kyllä typsyyn ihan täysillä, niin suosikki Pipsa on. Olisi myös hauskaa jos löytyisi Tohtori Sykerö tuotteita, ne ovat koko perheen suosikkeja kun äidille tulee ainakin lapsuus nostalgiat sen katselemisesta :-D

lauantai 17. marraskuuta 2012

Varahanskoista päähanskoiksi


Tilailimpa tuossa taannoin ystävän kautta edullisesti Molo Kidsin talviset tähti rukkaset kahdessa eri värissä, keltaisena ja mustana. Liilathan löytyi jo ennestään. Näitä oli tarkoitus pitää vähän varalla, etenkin kun tuo keltainen on niin arka väri... mutta niin vaan ovat hanskat päätyneet pääasiallisuus käyttöön alkavan talven leikeissä. Hanskat ovat kyllä tosi kivat ja raikkaat tähtineen mutta en ole ihan sataprosenttisen tyytyväinen niihinkään.





Tuntuu että melkein aina hanska hankinnat menee pikkuisen pieleen. Klassinen virhe on ollut minulla ostaa liian isot hanskat "kasvunvaralla" ja sitten ne pyörivät ranteissa ja tippuvat heti ekassa käänteessä. Ja sitten on ihan selkeästi vaan huonoja hanskoja, joitain Prisman alelaarin kivannäköisiä halpis hanskoja, joissa peukun paikka on täynnä toppaa eikä peukku todellakaan mahdu sinne, tai sitten peukku on sananmukaisesti keskellä kämmentä tai valtavan iso. Reiman talvihanskoista olen osasta tykännyt, etenkin siitä vetskari mallista, mutta osa taas tippuu käsistä heti.
Reiman talvirukkaset: Kuva: Reima.fi

Elsa Pitkäsen Satu-rukkaset ovat kanssa kuulema hyviä hanskoja, niistä meillä ei ole vielä kokemusta. Kauppareissulla niitä tutkailin, mutta turhamaisuus iski ja väri valinnat eivät kolahtaneet täysin.
Elsa Pitkäsen Satu rukkaset. Kuva: Pienten parhaaksi

Polarn O. Pyretin hanskoista olen pitänyt niiden napakkuuden takia, vaikka vedenpitävyys ei ihan vastannutkaan toiveita. 
Popin talvirukkaset. Kuva: Polarn O. Pyret.fi

Ihan sitä nappi valintaa ei ole vielä lasten talvihanskoissa tullut vastaan. Monta kohtuu hyvää kokemusta, monta täyttä hutia, mutta ne The Hanskat vielä meiltä puuttuvat :-D

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Joululahja mietteitä


Nyt on pitänyt Huitulassa niin kiirettä ettei tänne blogiinkaan ole ehtinyt päivittämään. Mielessä pyörii yhtä sun toista, esim. joululahja asiat. Kaksi lastahan saa tosi paljon joululahjoja suvulta ja kamuilta. Ollaankin yritetty noudattaa linjaa että annetaan läheisille vinkki jostain tietystä teemasta, vaikkapa keittiön välineistä, soittimista tai tietyn merkkisistä vaatteista. Jos on tarvista kerhotossuille kuten kesällä, annoimme vinkin niistä ja mieleiset tulikin. Nyt ei vaan olla keksitty ihan helposti teemaa. Yksi varma on Duplon osat ja vähitellen Legotkin alkavat tulemaan ajankohtaiseksi. 

Keittiön välineet miellyttävät tämän äidin silmää aina kovasti, etenkin jos ne ovat "klassikkoja" eli peltisiä tai posliinisia. Posliinisiakin uskaltaa antaa lapsille nykyään toisin kuin ennen. Claes Ohlsonilla oli joskus vuosi pari sitten käsittämättömän ihana polka dot kuvioinen lasten astiasto tosi halvalla, vieläkin harmittaa etten silloin hommannut! Ikean astiastotkin ovat tosi hauskoja mutta luulen että moni ehkä ihan haluamalla haluaa ostaa vähän kalliimpaa ja shoppailla lahjan söpöstä pikku liikkeestä? Tai sitten ei, jos on kiireinen :-D. Plaston astioita meillä on ulko ja sisäleikkeihin ja pidän niiden reippaasta kirkasvärisyydestä tosi paljon. Plus niitä ei saa rikki vasarallakaan! Joskus sitä vaan kaipaisi vähän hienostuneempiakin lastenastioita :-). 

Tämä Nathalie L'eten pelti astiasto on kyllä jotain niin ihanaa ettei ole tosikaan! Kuva: Ombrellino.fi
Tämä Ikean DUKTIG Tee setti on mielestäni tosi kaunis ja 50 luvun henkinen pastellisuudessaan. Kuva Ikea.fi
ToysRus-in suloinen pastellinen Tee setti. Jotenkin nuo pilkut ovat niiiin ihania. Ollaan kohta menossa tuonne ToysRus-iin, luulempa että tuo saattaa tarttua mukaan. Kuva: ToysRus.fi



Tämä Lelutalon Polka Dot astiasto on myös ihanan raikas. Bonuksena tulisi juurikin tuo salkku jonne  lelut saisi mukavasti piiloon. Kuva: Lelutalo.fi




torstai 8. marraskuuta 2012

Helmikäisiä

Typsy alkaa olemaan siinä iässä, että hienomotoriset askartelut onnistuvat ainakin joskus. Hama helmiä meillä on ollut jo jonkin aikaa ja nyt kotiutettiin Hello Kitty hamahelmi pakkaus. Äidin sorminäppärys eikä etenkään kärsivällisyys oikein tahdo riittää, mutta tyttö tykkää aikansa näperrellä. Silittämistä ei olla vielä harrastettu mutta vaikka jouluksi voitaisiin kyllä tehdä muutama hama sydän tai tähti, kun niitä blogeissakin alkaa näkymään.
Puuhelmiä ostettiin tällä kertaa Tiimarista. Keltainen hieno pussukka kelpaisi sellaisenaan lahjaksi, niin kaunis se on kukkineen. Iso pussi eri värisiä puuhelmiä plus läpinäkyvä kumppari nauha tarttui myös mukaan kuten myös huopa sydämet. Nyt pitäisi alkaa tehtailemaan kaula ja rannekoruja! 





Joulukortti aikakin on kohta tuloillaan. Tilaillaan joskus Ifolorilta joulukortteja lasten kuvilla, mutta onhan askarrellussa ihan omaa touchiaan! Ja nyt ainakin typy olisi jo mukana askartelu hommissa. 

Tiimari on kyllä varsinainen askartelijan ja kortti näprääjän paratiisi. Löysin sieltä Washi teippiäkin mutta sitä en kotiuttanut, on nimittäin vähän liikakin hyvät varastot tällä hetkellä :-D

maanantai 5. marraskuuta 2012

Mainiot Maatuskat

Joskus sitä voi hurahtaa ihan täydellisesti johonkin tiettyyn hahmoon. Kyseessä voi olla lintukuvio, nalle, kissa, orava tai vaikka maatuska. Erilaiset eläin hurahdukset on meillä käyty läpi. Lapset tykkäävät tosi paljon koirista sekä kadulla nähtäessä että kuoseissa ja myös lastenohjelmissa. Koirat innostavat aina silittelemään ja juttelemaan. Kyllä tämä mammakin koirista tykkää ja hankkii koira kuoseja kun niitä löytyy. Mutta on monia muitakin hahmoja ja aiheita, kuten vaikka tuo maatuska, joihin voi itse hurahtaa kokonaan. Maatuska hahmossa on väriä ja muotoa, se on inhimillinen ja sopivasti vitsikäs. Meillä bongaillaan maatuskoita sieltä sun täältä, ompa lasten leikeissä ihan aitokin Venäläinen maatuska. Harmi vaan että ohuesta puusta tehdyt hahmot eivät kovin kovaa leikkiä kestäkkään. Eläin maatuskat aina kutkuttavat, ne ovat niin hauskoja ja uudenlaisia. Ne pitää varmaan oikeasti laittaa viimeistään joululahja listaan!

Maatuskan muotoinen muistivihko Tigeristä. Isompi vihkonen Suomalaisesta kirjakaupasta. 

Ihanat maatuska pyykkikset Tigeristä. 

perjantai 2. marraskuuta 2012

Mainiot pannunaluset

Pannunalusethan ovat käyttötavaraa. Ne aina kuluvat, palavat ja nuhraantuvat joten uusille on aina käyttöä. Ja on yllättävän vaikeaa löytää kivoja ja käytännöllisiä! Olen aina ostellut erilaisista joulu yms myyjäisistä alusia pannuille ja padoille. Huovutetut ovat olleet meillä ihan suosikkeina, mutta niihin vaan tuntuu liimaantuvan kaikki ruokatahrat ja muut. Olen nähnyt myös todella kauniita eri värisistä huovutetuista palloista koottuja alusia mutta en ole raaskinut ostaa ainakaan vielä. Huopaisia alusia on vähän ikävä pestä, se on ehkä niitten huonoin puoli.


Joskus meillä oli lahjaksi saatu viinipullon korkeista tehty alunen, mutta siitä irtoilivat korkit kun padat ja pannut olivat tarpeeksi kuumia. Ja jos syödään pataruokaa tai vaikka makaroonilaatikkoa, ollaankin aikas pulassa pannunalusten kanssa kun pitää asentaa kaksi yleensä pyöreää alusta vierekkäin. Paras olisi yksi iso neliömäinen alunen, mutta sellaisiin ei oikein törmää. Ollaankin käytetty ripsi kankaisia pöytätabletteja kahta päällekkäin.



Bongasin Sisustajan Sopista tosi hauskat ja käytännölliset silikoniset pannunaluset. Näitä voi asetella lomittain ja limittäin. Silikoni on meillä muutenkin suosiossa kokkailuissa: löytyy silikonista muffinssi vuokaa, ruusu vuokaa, silikoni nuolijaa/kauhaa, pullasutia j.n.e. Jotenkin sitä ei aina osaa uskoakkaan, että muovimainen materiaali kestäisi vaikka kuinka kuumaa kattilaa tai uunivuokaa, mutta kyllähän se kestää. Ja oikealla huollolla silikoni pysyy kauniina ja siistinä.